sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Päivät ne vain pitenevät

The honeymoon is over..

Hei! Tänään on sunnuntai ja kello lyö lähelle yhdeksää illalla. Väsyttää, mutta pakko jakaa taas kuulumisia kun vielä muistaa mitä kaikkea on tapahtunut! No tämän pitäisi olla helppoa, koska tosiaan kovinkaan paljon ei ole tapahtunut ja otsikkokin siihen antaa viittaa. Niin sanotusti kuherruskuukausi täällä on ohi ja arki lyö vasten kasvoja..aika ajoittain on elämä jopa vähän tylsää! Ainoat ystävät joita minulla on ovat kaikki työkavereita ja kun minulla on vapaa päivä kaikki muut ovat töissä :/ nyt täytyy myöntää, että en kyllä muista kirjoitinko tästä jo viime viikolla :D No siinä haluan mainita asiaa ( taas? ), koska näitä ajatuksia tulee mielessä pyöriteltyä.

Kevättä kun käydään pidemmälle ja päivätkin pitenevät! Jihuu tänään oli vielä kuuden aikaan hitusen valoa, kun vielä muutamia viikkoja sitten oli ihan pimeää. Nyt sitä alkaa jo odottamaan tosissaan kesää ja sitä kaikkea mitä se tuo tullessaan. Odotan kovasti sitä kun pääsen reissaamaan länsirannikolle ja muuallekin British Columbiaan, toivottavasti jonkun uuden ystäväni kanssa :D Auto olisi kyllä aika ehdoton hankkia jos aikoo jonnekin pitemmälle reissuun lähteä. Olen tässä tuumaillut ja miettinyt minkälaisen auton sitä ostaa ja koska? Toista työtä olen myös yrittänyt löytää kyselemällä KAIKILTA ketkä voisivat minua asiassa auttaa ja ensi viikolla kyselen taas! Kampaamotöitä olisi ihan huippu päästä tekemään, mutta lupa-asiat saattaa olla esteenä, joten täytyy ensin yrittää muita töitä löytää. Kesään mennessä aion kuitenkin hankkia sen toisen työn vaikka mikä olisi. Syksyllä nimittäin haluan pitää lomaa ja loppu vuodesta tulla sinne koti-suomeen myös!

Enään kaksi kuukautta ja koirulit tulee!!!!!!!!! Ihanaa! Ja on tietenkin huippua, että vanhemmatkin tulevat kyläilemään. Yhdessä sitten jonkun näköistä reissua täytyy järjestää. Niin nämä kuulumiset lähinnä liittyvät katse kovasti tulevaisuuteen :) Yksi asia on kyllä mainitsemisen arvoinen! Tänään töissä yksi miespuolinen asiakas lauloi minulle One direction:n laulua, koska minulla oli niin kauniit silmät, awww!! It made my day! Todellakin :)

Ensikertaan taas ja sitten muutaman viikon päästä MUSE niin sitten on ainakin valokuvia jos ei muuta :D


1 kommentti:

  1. Tylsää jos siellä on tylsää :( Toivottavasti tilanne piristyy :) Meikin kovin odotamme sinne pääsyä. Nyt toivotaan vilkastuvaa seuraelämää ;)

    VastaaPoista