maanantai 26. marraskuuta 2012

Uusi viikko ja uusi päivitys

Uusi päivitys jo tänään, I know! En vaan malttanut olla purkamatta tuntojani tänään. Eilinen päivitys oli eittämättä tylsä..olin todella väsynyt kun kirjoitin sen, tänään en niinkään. Työpäivä takana ja kun kotiin töistä saavuin sain vetää heti lenkkikamppeet niskaan ja painua juoksulle. Ne illat hämärtyy niin nopeaan, että jos haluaa edes puolet ( ehkä allekkin ) nauttia päivän valosta on sinne lenkille lähdettävä HETI! Kyllä te "kylmän pohjolan" ihmiset tiedätte mistä puhun kun puhun siitä kuinka lyhyt on päivä keskitalvella. On siinä sitten sekin hyvä puoli kun jumittuu loppu illaksi sohvalle voi sen tehdä hyvillä mielin. Nyt sitä jo odottelenkin, että The Voice alkaisi, tässä on reilu tunti vielä ennenkuin siirryn tv:v ääreen.

Lenkillä ollessani ihailin taas maisemia. Tänään näytti taivas ja vuoret taas erityisen lumoavilta johtuen täysikuusta. Näky oli niin upea, että mieli teki ottaa valokuvia ( jälleen ), mutta puhelimen kameralla ei niin upeita kuvia saa, että se tekisi oikeutta maisemalle. Ja okei juostessa on vaikea niitä kuvia ottaa, eikä sen vuoksi viitsi paikalleen pysähtyä. Se on tietynlainen tunnetila ehkä enemmänkin kun tällaisessa paikassa elää ja liikkuu ja näkee tämän kaiken siinä hetkessä. Se tunne ei koskaan välity kuvassa samanlaisena ja se pitää kokea itse, koska se on kuin käsinkosteteltavissa. Näissä maisemissa sielu lepää ja ne herättävät ihmisessä positiivisia tunteita, lievittävät pahaa oloa ja stressiä. Ihmisen PITÄISI KUNNIOTTAA LUONTOA ENEMMÄN!!!! Niin paljon se antaa, eikä me osata edes olla kiitollisia :(

Eilen en edes malttanut kertoa mitä tuli ostettua. No niinkuin sanottu, ei paljoa. Mutta löysin uuden tuotemerkin, Origins, orgaanista kosmetiikkaa joka on valmistettu kanadassa. Kyseiseltä merkiltä ostin luomivärejä sekä päänsärkyyn tartkoitetun voiteen jota hierotaan ohimoille ja niskaan, tuote siis lupaa poistaa päänsärkyä, en malta odottaa, että pääsen testaamaan. Luomivärit loistavia, paljon pigmenttiä ja pysyy hyvin! Loisto ostos! Olen tässä pikkuhiljaa pyrkinyt vaihtamaan kosmetiikkatuotteet orgaanisiin sekä/että luomutuotteisiin. Ripsiväri on tosin sellainen jota on kovin vaikea löytää!! Varsinkin kun käyttää vedenkestävää! Nimittäin niistä purnukoista löytyy niitä "myrkkyjä" jotka kuuluvat siihen niin sanottuun "vaaralliseen tusinaan". Shampoonkin löysin mitä käytän nyt mutta se maksoi 30 dollaria per purkki, joten tyydyn ensin googlaamaan jos löytäisin jonkun edullisemman vaihtoehdon.

www.origins.com

Huomenna ja keskiviikkona on jälleen vapaata ja ensi viikosta lähtien onkin niitä vapaa päiviä kaksi yhden sijaan. Olen siis huomenna taas lähdössä Calgaryyn, mutta tällä kertaa eri ostoskeskukseen ja ehkä aiomme käydä myös keskustassa ja lupaan ottaa niitä kuvia kuten aiemmin jo mainitsin. Aamulla ehtii taas hetken soitella suomeen ja vaihtaa pikaiset kuulumiset ja kymmenen aikaan lähteä ajelemaan. Puhuin myös juuri eilen Kalenalle siitä kuinka paljon kauniimpi on näky pienen kaupungin laitamilla kuin miljoonakaupungin, jossa näkymä on loputtomat moottoritiet ja aina keskeneräiset tietyöt. Kaupungin siluetti on toki kaunis, mutta ei se näitä vuoria voita, ei ehkä voi edes verrata. Ja eilen havahduin taas haaveilemasta siitä kun joskus pääsen käymään Washingtonissa ja Olympian kansallispuistossa jossa on ainoa lauhkean vyöhykkeen sademetsä. Toivon, että pääsisimmä sinne kun äiti ja iskä tulevat kylään!!
Eipä minulle eilisen jälkeen sen kummempia ole ja jotta ehdin vielä ajoissa avaamaan tv:n on aika sanoa hyvät yöt :)


Talvi tekee vieläkin tuloaan..

Joulu on jo ovella

Hei vaan kaikille! Tänään on sunnuntai ja kello lähenee ( jo nyt ) puolta kymmentä..väsyttää, mutta lupasin jo päivittää blogia tänään joten se on tehtävä vaikka tahtois vaan nukkumaan. Tänään olikin tämän kuluneen viikon ainoa vapaapäivä. Kävimme tosiaan työkaverini Kalenan kanssa Calgaryssa ostoksilla, ei niinkään keskustassa vaan yhdessä ostoskeskuksessa laitakaupungilla. Voipi olla siis, että jo tiistaina lähden yhden toisen työkaverini kanssa käymään siellä uudelleen. Paljoa ei tullut osteltua, on hyvä pihistellä varsinkin kun ei ole mitä tuhlata :D Kuvia en siis ottanut, koska ei ollut varsinaisesti mitään kuvattavaa, mutta lupaan ottaa kuvia jos pääsen ensiviikolla sinne uudestaan! Ja tällä kertaa lähetän myös sen postikortin äidille minkä hän välttämättä halusi :)

Otsikko viittaa selkeästi siihen, että täällä on jo melkein halloweenin aikaan ruvettu ripustamaan joulukoristeita ja nyt niitä on jo kuin olisi jouluaatto! Kävin keskiviikko-torstai yönä hoitamassa Geraldin ja Debbien koiria, koska he olivat molemmat reissussa ja heillä oli koko talo aivan uskomattoman täynnä joulukoristeita! Joulukuusta myöten kaikki ja vielä enemmän, eikä joulukoristeissa ole mitään vikaa nehän ovat kivoja, mutta jo nyt? Kuukausi ennen joulua! Suomessa tuodaan joulukuusi edeltävänä päivänä, ehkä joskus vähän aiemmin. Täällä ihmiset tuntuu pitävän jouluna erityisen tärkeänä ja en usko, että uskonnollisessa mielessä. Ja voi luoja sentään sitä värivalojen määrää mitä taloihin ja pihapuihin ripustetaan!! Voin ottaa muutaman kuvan ensikerraksi.

Kävimme torstai-iltana katsomassa Twilight saagan viimeisen osan. Minä tykkäsin leffasta tosi paljon!! Nyt on vuosisadan rakkaus tarina saanut päätöksen myös valkokankaalla :) turha sitä on kuitenkaan lähteä kieltämään, että kirja on aina parempi kuin elokuvaversio! Tälläkin viikolla kävin bingossa, how awesome is that! :D Hauskaa se oli taas vaikka en edelleenkään voittanut mitään, no ensi kerralla sitten. Tällä kertaa Deb ei päässyt ja lähdin sen sijaan Lauran ja Suen ( työkavereita ) ja heidän ystävän Annan kanssa. Sue voitti liha arvonnassa. Osallistumista varten ostat vain arpalipun jolla voi voittaa erilaisia lihatuotteita, niitä arvotaan aina kolmea erilaista laatua. Lauantai-ilta oli super rauhallinen, toisinsanoen en tehnyt mitään :D jos ei tv sarjojen katselua lasketa ja tuli nukuttuakin noin yhdeksän tuntia, mikä on vain hyvä, koska viikolla yöunet jää toisinaan lyhyiksi.

Ensi viikolla piti lähteä ulos kavereiden kanssa, mutta joutuivat töiden takia perumaan, tosi harmi! Ja nyt joudumme siirtämään näkemistä joulukuun toiselle viikolle ja arvatkaa miksi se menee niin pitkälle? No koska meillä on PIKKUJOULUT :D Jännittävää nähdä minkälaiset niistä tulee ja miten ihmiset juhlii!! Juhlat on kylläkin tiistaina mikä tietenkin vaikuttaa siihen, että moni menee seuraavana aamuna töihin eikä voi juhlia. Mukava nähdä muitakin työkavereita vapaalla ja tutustua paremmin. Tänään juuri pohdin kuinka erilaista on ainakin tällä hetkellä elämä täällä kuin se oli suomessa..ei tule paljon juhlittua ja ne harvatkin kerrat vain harvenevat kun ei aikataulut sovi yhteen. Se ei ole siis huono asia ollenkaan, että sitä alkoholia tulee nautittua harvaksemmaltaan, mutta olisi oikein mukava tavata uusia ihmisiä työpaikan ulkopuolelta. No se kaikki tapahtuu ajallaan eikä se minua huoleta! Ainoa huolenaihe on se miten saan kerrottua enää yhtään mitään kiinnostavaa väsymykseltäni ja kuinka jaksan vielä ladata kuvat joita lupasin :D

Kuulumiset on siis annettu ja kaikki jatkuu hyvällä mallillaan kun nyt sadaan yksi sivu käännettyä myös eteenpäin kaiken kuran jälkeen mitä kotopuolessa sattui. Vuokralaiset pääsevät vihdoin muuttamaan takaisin kivipeltoon ja minä saan tiistaina laitettua kirjeen verotoimistoon ja sitä myöten ollaan valmiita siirtymään seuraavaan asiaan mikä aiheuttaa harmaita hiuksia, ihan sillä koska AINA kun ehtii huokaista helpotusta tulee uusia ongelmia. Parempi siis pysyä valppaana niin on valmiina kun tulee isku. Joo no turha sitä on murehtia menneitä ja vielä turhempi tuskailla tulevaa. Mutta nyt on kyllä aika sanoa viimeinen sana ennen kuin laitan koneen kiinni.

Viikon takaiselta sunnuntai kävelyltä otettuja kuvia, olkaa hyvä :)










Heräsin tänään aamulla ja halusin nopeasti katsoa blogia ja huomasin, että päivitys ei ollut onnistunut eilen. Onneksi tämä tallentaa automaattisesti tekstit luonnokseksi jotta ei tarvinnut kaikkea kirjoittaa uudelleen, huh! Nyt töihin! Kuulemisiin :)




 

lauantai 17. marraskuuta 2012

Bingoa ja olutta!

Hei taasen pitkästä aikaa tai siltä se ainakin tuntuu :). Tänään eletään lauantaita (17.11) ja huomenna onkin Sirin 9vee syntymäpäivä! Me toverukset olemme eläneet jo yli 8 vuotta yhdessä, koettu niin hyvät kuin huonotkin (ja todella huonot) ajat <3 Ikävä on kova, tietenkin myös Salmaa!

Kaikesta ikävästä huolimatta elämä täällä sujuu kivasti ja odottelen kovasti jo tulevia kuukausia kun saa asiat pikkuhiljaa järjestymään, vesivahinkosotkun takia jne. Eilinen ilta oli poikkeuksellinen ja mukava! Kävimme Debbien kanssa pelaamassa bingoa :D se oli hauskaa! Yllätyin kuinka nopeatempoinen numeroiden luku oli ja kuinka tarkkaavainen piti olla, että ehti merkitä kaikki numerot. Meillä ei valitettavasti ollut aloittelijan  tuuria emmekä voittaneet mitään, mutta niin kuin sanoin hauskaa oli. Sovimme menevämme ensi perjantaina uudelleen, sitä siis odotellessa!!

Eilen tuli viimeinen Twilight elokuva ensi-iltaan ja aion mennä katsomaan sen ensi viikolla joku päivä, kuinka jännittävää!!!!! :D Yksi työkaveri ehdotti, että lähtisi kanssani, mutta hänen täytyy vielä varmistaa aikataulut, olen sen verran odottanut tätä, että sanoin meneväni yksin, koska haluan nähdä sen mahdollisimman pian! Elokuvista puhuessa pääseekin aiheeseen tv. On tullut iltaisin katseltua paljon telkkua! No pakkohan se on kun joka ilta tulee niin hyviä ohjelmia :D Mutta älkää huoliko, ei minusta ihan pelkkää sohvaperunaa ole tullut! Edelleen tulee käytyä juoksemassa töiden jälkeen (joskus myös käveltyä). Ainoa murheen kryyni tällä hetkellä on se etten ole vielä päässyt aloittamaan kuntosalia, koska olen odottanut, että meiltä työpaikan puolesta saisi alennuksen, mutta ei taida päästä ihan näinä viikoina siitä hyötymään. Tarvitsemme nimittäin yhteensä 10 henkilöä, jotta saisimme kuntosalikortin puoleen hintaan. Aion ostaa viikon päästä sunnuntaina jumppatossut ja aloitan salilla käymisen huolimatta saanko alennusta tai en.

Jotain odotettavaa

Kerroinkin jo tulevasta Calgaryn reissusta. Ensi viikolla on tosiaan tarkoitus mennä leffaan, yksin tai seurassa! Ensi keskiviikkona ( minun vapaapäivä ) muutamat työkaverini pitävät juhlat, heidän sanojensa mukaan (party) vaikka tarkoitus onkin vain syödä :D Olen siis kutsuttu illanviettoon ja tarkoitus on mennä kai jonkun heistä luokse, en tiedä vielä kenen? Tästä kun mennään vielä vähän eteenpäin tulevaisuuteen (27.11) tulevat minun japanilaiset ystäväni Banff:sta tänne Canmoreen vuorostaan ja lähdemme ulos porukalla. Toivottavasti kylällä on edes joku paikka auki tiistai-iltana :D Ja tällä kertaa lupaan kuvia :)

Sitten on sata kertaa ikävämpiäkin ja tylsempiä asioita. On hoidettava ensi viikon aikana kirje postiin verotoimistoa varten, jotta saisin järkyttävät mätkyt soviteltua maksusuunnitelmaksi....huoh! Toivottavasti saan paperin kirjoitettua kirjastossa ja vielä tulostettuakin, se selvinnee sitten.

Lauantai-iltakaan ei ole sen villimpi. Tässä taas istun olkkarissa läppäri sylissä ja päivittelen blogia ja odottelen jotain hyvää ohjelmaa tv:stä alkavaksi. Tuli heitettyä pienehkö juoksulenkki heti töiden jälkeen ja pääsin kosketuksiin villieläintenkin kanssa. "Törmäsin" hirvilaumaan tänään juostessani, olin menossa pientä kävelytietä jalkapallokentän laitaa pitkin kun huomasin tummia hahmoja keskellä kenttään. tajuttuani käännyin ja kiersin takaisin ja jatkoin matkaa autotietä pitkin turvallisen etäältä. Ei kannata todellakaan mennä turhan lähelle, koska hirvikin voi ja hyökkääkin jos se kokee olevansa uhattu. Minä olisin jäänyt jalkoihin tai saanut sarvesta todennäköisesti heti, koska siellä oli myös vasoja. Ja nyt kun mainitsin hirvet, täytyy myös mainita kojootti jonka näin yksi aamu työmatkalla. Olin menossa töihin noin 7.30 kun tien poikki meni yskinäinen kojootti. Pysähdyin odottomaan, että se menisi sinne minne olikin menossa eikä kiinnittäisi huomiota minuun, mutta se tosin oli noin 100 metrin päässä. Se näytti todella paljon sudelta ja oli tosi iso, mutta harvoin sudet kulkevat yksin ja ihan niin lähellä kaupungin keskustaa. Vaikka tosin niitäkin tarinoita on! Juurikin sillä samalla kohtaa, sen yhden hotellin "takana" olivat työkaverit muutama vuosi sitten nähneet puuman, hui! Ja se samainen puuma oli tappanut yhden koirankin aivan keskustan lähellä, täällä on luonto tosiaan lähellä ihmistä.
 
Akku loppuu ja silmät väsyy, aika taas lopetella tältä erää :) Mutta ihan vain todetakseni olisi kyllä helpompaa jos osaisi kirjoittaa kaikilla kymmenellä sormella :D Joopa joo, ei minulla sen kummempia tarinoita ole tälle erää...lupaan ensi viikolla lisätä paljon kuvia ja kertoa taas toinen toistaan jännitävämpiä kuulumisia!! Sitä sitten odotellessa, terveiset taas lukijoille! :)

 



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Dear (canadian) Diary

Keskiviikko 8.11

Hei taas toverit! Tänään eletään keskiviikkoa ja minun viikon vapaapäivääni. Eilen täällä satoi iltapäivästä alkaen myöhään yöhön ja tuntui kuin olisi takasin suomessa..synkkä syysilta ja vettä tuli kuin aisaa. Illan piristyksenä minä lähdin tapaamaan ystäviäni Banff:n. Olen ihastunut siihen kaupunkiin!! Se on asukasmäärältään pienempi ( n.7000-8000 asukasta ), mutta vähintään yhtä vilkas. Jokatapauksessa lähdin kotoa kahdeksan jälkeen ja sain työkaveriltani kyydin. Lähdimme ulos, neljä tyttöä japanista ja minä. Pakko myöntää, että en muista niiden kahden tytön nimeä ( tapasin heidät ekaa kertaa ). Mutta ihania ihmisiä, oikein ystävällisiä ja tosi iloisia, kai kaikki japanilaiset ovat? Sellaisen vaikutelman heistä saa. Ja kyllä muuten tykkäävät juoda ja juhlia:D Meillä oli oikein hauskaa! Kaupungista löytyy paljon baareja ja useampikin yökerho. Oli kylläkin vähän hiljaisempaa, koska oli tiistai-ilta, mutta ensi keralla kun lähden banff:n juhlimaan teen sen viikonloppuna. Ja tytöt tulevat seuraavan kerran tänne Canmoreen juhlimaan. Taksimatka kustansi 40 dollaria takaisin, joten jos yksin menee on se aika hinnakas. Tänään nukutti aamulla pitkään, mutta ei ollut onneksi krapulaa! Harmi kun ei ole kunnon kameraa niin ei tullut otettua valokuvia :/ mutta ensi keralla lupaan ottaa niitä ja julkaista blogissa :D

Kävimme maanantai-iltana kolmen työkaverini kanssa syömässä ulkona. Se oli aika uusi brasilialainen ravintola, tosi siisti ja kiva paikka. Lihansyöjien unelma. Siellä haettiin kaikki lisukkeet salaatit, riisit, pataruoat ja leivät noutopöydästä ja sitten lihaa tuotiin pöytään vartaassa jatkuvalla syötöllä, että sai valita mitä ottaa ja syödä niin paljon kuin haluaa 37 dollarin hintaan. Liha vaihtoehtoja oli varmaan 50 erilaista, sinne pitää ehdottomasti mennä sitten kun äiti ja iskä tulee tänne!!! Palvelu oli tosi ystävällistä ja tuttavallista, mutta oli todella outoa kun tarjoilija suuttui lopuksi meille, koska emme antaneen hänen mielestää tarpeeksi tippiä...se oli todella omituinen tilanne ja hän käyttäytyi todella tylysti. Täällä on yleistä antaa tippiä noin 15% laskun summasta, mutta se ei ole pakollista ja ei todellakaan oikeuta tuollaiseen käytökseen asiakkaiden edessä!! Olin järkyttynyt! Noh ainakin tietää missä paikoissa tippiä on "välttämätön" antaa juuri se 15% tai hänen mukaan mielellään jopa enemmän. Me emme töissä edes saa ottaa tippiä vastaan vaan se on annettava hyväntekeväisyyteen. Jokatauksessa tarjoilijasta huolimatta ruoka oli hyvää ja paikka mukava ( vaikka söin vain kasvisruokia noutopöydästä )

Pakko hankkia se paikallinen liittymä! Olen viimeistään maanantaina menossa sen hankkimaan vihdoin ja viimein, niin saa tavoitettua kaverit maksamatta siitä omaisuuksia. Ja olen siitä oikein iloinen, että olen saanut muutamia oikein mukavia kavereita ja päässyt "sisään" työporukkaan!!! Ainoa mikä kalvaa välillä sisintä on kova ikävä Siriä ja Salmaa :'( Se on vaan katsottava tulevaisuuteen ja odotettava, että se kevät tulisi pian! Ja totuus on se, että johtuen vesivahingosta olen joutunut lähettämään kaikki "ylimääräiset" rahat suomeen, jotta saan laskut hoidettua niin ei tuota rahaakaan olisi tällähetkellä edes maksaa koirien lentoja... Odottelen parhaillani vakuutuksesta korvauksia menetetystä vuokrasta. Onneksi minulla on ihana perhe, sukulaiset ja ystävät ketkä voivat hoitaa koiriani. Ja kiitos Merille kun hankki ne upeat uudet valjaat salmalle :) Kyllä sopii upeat valjaat minun ihanalle murulle!!!<3

Perjantaina on taas palkkapäivä ja pitää lähettää rahaa suomeen. Ja yrittää saada sitä vähän säästettyäkin! Ruoka vaan on niin pirun kallista täällä!!!!!! Olen kuitenkin jo sopinut yhden työkaverini Kalenan kanssa, että teemme päiväreissun Calgaryyn, jeee! Muutaman viikon päästä lauantaina tai sunnuntaina. Kalena on oikein mukava tyttö, hän on alkuperäiskansaa eli ns. intiaanikansaa. Tosin täällä ei saa käyttää intiaani sanaa se on rasistinen, heitä voi kutsua native henkilöiksi. Tämän sain tietää toiselta työkaverilta ennenkuin menin möläyttelemään mitään typerää :D Hän asuu mitä ilmeisemmin intiaanireservaatissa perheensä kanssa. Hän on samanikäinen ja tulemme juttuun tosi hyvin! Hassua on se, että hänen siskonsa ja serkkunsakin ovat töissä meillä. Mukavia ihmisiä kaikki :) Anyway aion käydä shoppailemassa ruokatarpeitakin varastoon walmartissa, siellä on sata kertaa halvempaa! Niinkuin Calgaryssa noin yleensä. Odotan tuota reissua innolla!

Tässä istuskelen olohuoneessa ja katselen samalla telkkua, kohta alkaa himym!!! Ihanaa! Mutta on pakko laittaa kone kiinni ennenkuin loppuu akku ja laittaa jotain syötävää. Palan taas asiaan kun on jotain mistä kirjoittaa! Arki jatkukoon huomenna, terkkuja!